perjantai 11. maaliskuuta 2016

Susta enkelit pitävät huolta

Marraskuussa huomasimme rakkaan kultaisennoutajamme Dinan käytöksessä jotain outoa. Hengitys välillä vaikeutui, ja koira sai nenäpunkkimaisia kohtauksia. Nuo kohtaukset menivät aluksi ihan hetkessä ohi, ja ajateltiin koiran nenässä olevan pölyä tms. mikä pistäisi aivastelemaan ja hengittämään hassusti. Koska perheemme toinen koira oli täysin oireeton, ajateltiin heti ettei kyseessä voisi olla nenäpunkki. Näitä hassuja kohtauksia tuli silloin tällöin, muutaman viikon ajan. Dina voi muuten kuitenkin mainiosti, ja oli oma reipas itsensä.


Joulukuun alkupuolella tällaisen kohtauksen jälkeen tuli kuitenkin yhtenä iltana runsaasti verta Dinan toisesta sieraimesta. Verta tuli noin kymmenisen minuuttia, ja oli todella rajun näköistä nähdä valkoisen koiran naama veren peitossa. Soitin välittömästi eläinlääkäriimme, ja kerroin Dinan tilasta ja näistä kohtauksista kaiken mahdollisen. Lääkäristä olivat kuitenkin sitä mieltä, että varataan seuraavalle päivälle aika, mistään akuutista tuskin olisi kyse. Uskaltauduimme lähtemään muutamaksi tunniksi pois kotoa, ja kotiin palatessamme huomasimme keittiössä veriroiskeita siellä sun täällä. Olo oli lohduton, ei auttanut kuin odottaa seuraavaan päivään. 

Seuraavana iltana lääkärissä Dinalta otettiin useita verikokeita, joista tutkittiin kaikki mahdollinen (tulehdusarvot, maksa- ja munuaisarvot, puna- ja valkosolut jne.), mutta kaikki olivat normaaleja. Keuhkot kuvattiin kasvaimen varalta, mutta keuhkokuvatkin olivat normaalit. Itse arvelin ja pelkäsin kasvainta nenäontelossa, joten päädyttiin varaamaan aika joulun jälkeen nenätähystykseen. Joulupyhien jälkeen Dina vietiinkin iltapäiväksi klinikalle tutkimuksiin. Kuulemma toisessa sieraimessa (siinä josta veri aina tuli) oli huomattavissa muutoksia toiseen sieraimeen verrattuna. Tästä sieraimesta otettiin koepalat, jotka lähtivät muualle tutkittavaksi. Tulosten saamisessa menisi muutama viikko. Lääkäri oli vahvasti sitä mieltä, että kyseessä on joko kasvain tai nenäsieni. Nenäsieni olisi hoidettavissa, kasvain taas..


Joulukuun ajan verta tuli silloin tällöin, kohtauksia useammin. Lenkillä käyminen oli lähes mahdotonta, ulkona kohtaukset iskivät kaikista helpoimmin Dinan innostuessa vastaantulijoista tai toisista koirista. Pian ne eivät enää loppuneetkaan kovin helpolla, ja lääkäri suositteli, että emme lenkkeilisi kotitietä pidemmälle. 

Tammikuun puolivälissä saimme vihdoin tulokset. Tuloksissa ilmeni, että kyseessä ei ole nenäsieni, mutta kasvaintakaan ei voida täysin vahvistaa. Tämä hämmensi. Meille kuitenkin kerrottiin, että luultavammin kyseessä olisi kasvain, mutta se olisikin muualla päässä, jonne ei nenätähystyksellä tietenkään päässyt. Meille ehdotettiin 700€ maksavaa pään ct-kuvausta. Tätä samaa kuvausta meille ehdotettiin jo joulukuussa, mutta päädyimme silloin valitsemaan vain tähystyksen, koska lääkäri suositteli sitä enemmän, jos ei molempia halunnut tehdä samalla kertaa. Tässä kohtaa vakuutuksen sairaskulukatto alkoi lähestymään jo tämän vakuutuskauden osalta. Oli punnittava haluammeko todella maksaa 700€ täysin omasta pussista, vain kuullaksemme sen mikä jo tiedettiin melko varmaksi ilmankin. Tuon rahan olisin maksanut mieluusti, jos se olisi meitä jotenkin auttanut. Valitettavasti koiran päänalueen kasvain ei ole mikään ihan pikkujuttu.. Hoitovaihtoehtoina oli sädehoidot Tukholmassa (niitä ei ole Suomessa saatavilla) ja leikkaus Helsingissä. Valitettavasti tuon leikkauksen hinta oli todella suuri ja onnistumismahdollisuus erittäin pieni. Sädehoitojen ja Tukholman matkojen hinnoista puhumattakaan! Päädyimme lääkärin kanssa kokeilemaan antibioottikuuria Dinalle, josko se auttaisi oireisiin. 

Ja auttoihan se! Pari päivää kuurin aloittamisen jälkeen kaikki oireet katosivat! Ajateltiin jo kyseessä olleen jotain ihan muuta, mihin antibioottikuuri tepsi. Lääkärin kanssa sovittiin, että soitellaan kuurin loputtua. Kuuri kesti kolme viikkoa, ja kaikki vaikutti olevan hyvin. Emme yhtään osanneet aavistaa mitä olisi vielä tulossa..


Noin viikko kuurin loppumisen jälkeen oireet palasivat. Hengityskohtauksia en itse nähnyt tai kuullut juuri ollenkaan, mutta se veri.. Sitä tuli useat kerrat päivässä. Lääkäri ehdotti antibioottikuurin uusimista, mutta mainitsi samalla ettei se ole ratkaisu. Auttaa hetkellisesti, muttei paranna mitään. Moni koira on voinut pääkasvaimen kanssa elää yli vuodenkin, mutta valitettavasti siinä lopulta käy huonosti. Antibioottikuurilla koira ei tietenkään voi elää, jos nyt uusittaisiin kuuri, niin sen jälkeen tulisi olla muutama kuukausi ilman. Sovittiin, että seurataan tilannetta ja soittelen klinikalle, jos muutoksia tulee. Saisin noutaa myös antibiootit ja kipulääkkeet Dinalle klinikalta, jos koen hänen niitä tarvitsevan. Tämän jälkeen tilanne lähti huononemaan rytinällä, ja soitinkin klinikalle muutaman päivän ajan kerran päivässä. Dina alkoi olemaan vetäytynyt ja verta tuli useamman kerran päivässä sekä öisin reippaammin. Nenään hän ei antanut koskea ollenkaan, joten selvästi kipujakin oli. Toivoimme kuitenkin parasta. 

En olisi ikinä uskonut että tilanne olisi voinut mennä niin huonoksi niin nopeasti. Alle viikossa oireiden palaamisesta oltiin jo todella huonossa ja ikävässä pisteessä. Verta vain tuli ja tuli, ja olo oli lohduton. Koirakin oli tietysti hämillään, eikä ymmärtänyt alkuunkaan mistä on kyse. Yhden päivän aikana tilanne äityi niin pahaksi, että sain itse pienen paniikki-itkukohtauksen. Ymmärsin, ettei mitään ole enää tehtävissä ja koiran ei oikeasti ole hyvä olla. Lääkärin kanssa oltiin yhtä mieltä, Dina olisi päästettävä sinne missä ei enää satu.


Saimme sovittua, että tulemme klinikalle illalla heti kun pääsemme. Klinikan aulassa odotellessa verta tuli jatkuvasti.. Kun pääsimme huoneeeseen ja Dina rauhoitettiin, niin veren tulo yltyi. Verta pulppusi nenästä hurjia määriä, ja niin surullinen kuin tilanne muutenkin oli, tuo näky sai minut vielä surullisemmaksi. Mitä jos tuo olisi tapahtunut ensi yönä kotona? Onneksi olimme jo tässä kohtaa klinikalla ja kärsimykset olisivat pian ohi Dinan osalta. Omani olivat vasta alussa. Jokainen koiranomistaja tiedostaa varmasti sen, että koiran hankkiessaan sitoutuu ajattelemaan aina koiran parasta. Tuo koiran paras tarkoittaa juuri näitä vaikeita ratkaisuja, joita omistajan oma sydän ja mieli eivät ymmärrä, vaikka järki niin sanookin. On kamalaa päättää toisen elämästä ja kuolemasta. Mutta niin itsekäs ei voi olla, että pitäisi toista väkisin elossa, vain siksi ettei itse osaisi kohdata sitä suunnatonta surua. Tuon päivän ja siitä viikon eteenpäin itkin vähän väliä ja missä sattui. Suru oli suunnaton. Onneksi monta ystävää pisti viestejä päivittäin ja kyseli vointia, ja hokivat, että teimme oikean ratkaisun. Vaikka sen oma pää ja lääkärit sanoivat, niin silti olo oli kamala. Päällimmäisenä mielessä oli ajatus, että olin pettänyt parhaimman ystäväni. Ystävät onneksi muistuttivat, että en pettänyt vaan tein juuri päinvastoin. Pidin lupaukseni ja ajattelin koirani parasta, vaikka olo kamala olikin. Onneksi muistot ja valokuvat säilyvät.

Dina 2008 - 2016

Terveiset pilven reunalle, ikävä on suuri. 

8 kommenttia:

  1. Kyllä tätä lukiessa tuli itku silmään.
    Vaikea päätös, mutta nyt rakkaalla perheenjäsenellä on paremmat oltavat.
    Voimia <3

    VastaaPoista
  2. Voin vaan kuvitella miten rankkaa tämä on ollut :( voimia <3

    VastaaPoista
  3. Kyyneleitä pyyhin tätä lukiessa. Parhaan ystävän on nyt hyvä olla ja katsella teitä pilven reunalta. Voimia. <3

    VastaaPoista
  4. Ei voi mitään, itku tuli... Voi pientä raukkaa... <3 Toisaalta nyt sen ei enää tarvitse kärsiä. Voimia sinne. <3

    VastaaPoista