sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Koiran lomakoti

Kahden koiran omistajina kohdataan usein yksi ongelma matkan lähestyessä. Ennen Eemin syntymää koirat kulkivat useimmiten mukana meidän matkatessa esim. viikonlopuksi Satakuntaan. Lapsen myötä auto on alkanut kuitenkin käydä koirille ahtaaksi (vaunut, lisääntyneet kassit yms.), ja koko perheen reissut meille vanhemmille turhan raskaiksi. On huomattavasti helpompaa keskittyä vain taaperoon ja hänen tarpeisiinsa matkalla, kuin huolehtia kahdesta koirasta siinä sivussa. Jos kyseessä on ulkomaanmatka, on tietysti sanomattakin selvää, etteivät koirat matkalle tule mukaan. Kotimaassa reissatessa taas välillä mukana on taas vain toinen koirista. Mutta minne se toinen sitten? Tai molemmat jos matkataan kauemmas..? Niinpä. 


Tähän asti ollaan saatu hoidot sumplittua aina jomman kumman vanhempien tai perhetuttujen avulla. Dina on viettänyt vuosien saatossa useamman reissun ajan omaa lomaa Ulvilassa. Seron tultua mukaan kuvioihin ovat koirat olleet monesti myös Turussa miehen vanhemmilla. Tilannetta kuitenkin hankaloittaa se, ettei heidän koiransa tule Seron kanssa toimeen. Monesti olen netistä selaillut Varsinais-Suomen alueella toimivia koirahoitoloita ja heidän hintojaan. Palloitellut hoitalan sijaintia ja käytäntöjä. Kerran aikaisemmin olen hoidon Serolle varannutkin, mutta peruuttanut sitten kuitenkin hoidon järjestyttyä muualta. 


Tällä kertaa varasin taas vain Serolle (hieman viimetipassa tosin) paikan eläinhoitolasta. Olo oli alusta asti rento, sillä vaikka kyseinen hoitola on uusi, luotan sen pitäjään täysin. Lietoon perustettiin hiljattain Kaurinkosken eläinhoitola vanhaan navettaan, maaseudun rauhaan. Hoitolasta löytyy tilaa kahdeksalle koiralle, joita ulkoilutetaan vähintään neljästi päivässä, mahdollisesti myös useammin. Tilat ovat juuri remontoidut ja hoitolaa pitää Henna, joka hoitaa koiria täydellä sydämellä. Itse tunnen Hennan jo muutaman vuoden ajalta, ja olemme työskennelleet yhdessä. On hienoa nähdä miten täydellä palolla hän on päässyt tekemään työtä, jota rakastaa ja miten hyvin hoitola on lähtenyt toimimaan. Miehen kanssa naureskelimme, että mahtaakohan Sero suostua kotiin enää ollenkaan, vietettyään viikonlopun niin hyvissä käsissä. 


Akita on jo rotuna sellainen, etten sitä ihan kenen tahansa käsiin uskoisi, vaikka kokemusta koirista olisikin. Sero on erittäin lempeä ja kiltti koira, mutta silti välillä niin jääräpäinen kuin Akita voi vain olla. Annoimme hoitolassa Seron tutustua rauhassa omaan huoneeseensa, samalla kun keskustelimme ruoka- ja ulkoilutottumuksista sekä Seron luonteesta. (Nämä kaikki kirjataan myös hoitosopimukseen ylös.) Me veimme Serolle omat ruuat hoitolaan, mutta ruokinta onnistuu myös hoitolan ruuilla. Koiralle saa viedä myös leluja, ja sisustaa koiran omaa tilaa omalle turrelle mieleiseksi. Itse unohdin kiireessä napata Serolle leluja mukaan, mutta hyvin oli pärjännyt yhdellä hoitolan lainalelullakin. Makuualusta ja ruokakipot taas tulivat hoitolan puolesta.


Me olimme reissussa perjantaista sunnuntaihin, mutta Seron veimme hoitoon jo torstaina aikaisen aamulähdön vuoksi. Itse jännitin kovasti koiran jättämistä vieraaseen ympäristöön, mutta hyvinhän se meni! Hetken haisteltuaan tiloja sekä kiehnättyä rapsuteltavana, Sero rauhoittui omaan huoneeseensa nopeasti. Laitoimme oven kiinni ja jatkoimme juttelua lähistöllä hetken, mutta huoneesta ei kuulunut pihaustakaan. Sero viihtyy kotonakin paljon omissa oloissaan, lähinnä nukkuen, joten se varmasti selittää myös miksi hoitoon jääminen sujui niin ongelmitta.

Reissusta laitoin Hennalle viestiä, miten Serolla sujuu ja sain nopeasti vastauksen. Oli mukava huokaista helpotuksesta, kun tietää että lemmikillä on kaikki hyvin! Saatiin Serosta kauniit lomakuvat vielä muistoksi (postauksen kaksi ensimmäistä kuvaa), ja turkkikin oli harjattu! Aikamoista palvelua, vai mitä?


Lisää tietoa hoitolasta, hinnastoista ja hoitosopimuksesta löydät Kaurinkosken eläinhoitolan nettisivuilta, joihin pääset tästä. Hoitolalta löytyy myös Facebook -sivut, jossa käynnissä mukava arvonta, kannattaa käydä osallistumassa! 

lauantai 30. tammikuuta 2016

Matkalla taaperon kanssa

Voin rehellisesti kertoa, että jännitettiin ihan hirveästi, miten Eemin ensimmäinen lento ja ulkomaanmatka sujuisi. Ennen matkaa oli monta asiaa, mitä piti tarkistaa ja ottaa huomioon. Heti lentoliput ostettuani selvitin ensimmäiseksi onko olemassa jotain kikkaa, millä saisi lapsen oloa helpotettua lennolla. Pienen googlettelun jälkeen törmäsinkin nettikeskusteluun, jossa suositeltiin puuduttavia korvatippoja lennon ajaksi. Niitä olisi siis pakko saada, maksoi mitä maksoi! Ja onneksi ne olivatkin todella halpoja (10e ja risat) ja saatavissa ilman reseptiä.


Korvatippojen lisäksi piti miettiä tarvittava määrä ruokaa Eemille mukaan. Pussismoothiet ovat meillä olleet ihan parhaat reissuissa ja arjessakin, niitä kun voi syödä missä tahansa ilman suttaamista. Pitkästä aikaa ostettiin myös Valion Onni -puuroja muutama, nekin kun on helppo syödä ja kelpaavat ilman lämmitystäkin. Lisäksi otettiin varuiksi mukaan myös perus purkkiruokaa. Näiden lisäksi piti tietysti miettiä ja selvittää miten lapsen ruuat tulee pakata ja esittää turvatarkastuksessa. 

Kun ruuat oli pakattu siirryin vaatteiden, vaippojen ja lelujen pariin. Lapselle pakkaan vaatteita mielummin reippaasti kuin liian vähän. On hyvä varautua siihen, että vaihtovaatteita voidaan tarvita päivittäin. Leluja otettiin vain muutamat pienet mukaan, että on lennolla jotain viihdykettä. Eemi sai useamman uuden lelun reissussa, joten hyvä ettei niitä ollut ennestään laukku pullollaan.


Matkalle mukaan otettiin meidän matkarattaat. Ollaan oltu niihin aikaisemminkin todella tyytyväisiä, mutta Kööpenhaminan pienillä ja ahtailla jalkakäytävillä todettiin taas, että ollaan tehty juuri oikea valinta. Baby Joggerin City Mini 3 ovat niin näppärät ja ketterät, suosittelen! Rattaat jouduttiin molemmilla kentillä jättämään ruumaan, Finnarin lennoille kun niitä ei saa tuoda koneeseen. Tämä ei ollut meille kuitenkaan mikään ongelma, Eemi kun viihtyy hyvin myös lainakärryissä.


No miten meidän matka sitten sujui? Lyhyesti ja ytimekkäästi, erittäin loistavasti! Olimme aivan hämmästyneitä siitä, miten 1v7kk ikäinen matkustaa niin tyytyväisenä! Onneksi ensimmäinen matkakohde oli vain 1,5 tunnin lennon päässä (siltä varalta ettei lento olisi sujunutkaan hyvin..). Korvatipat taisivat toimia, kun nousut ja laskut sujuivat täysin ilman ongelmia. Mennessä Eemi katseli maisemia isin sylistä nousun ja nukahti noin 10 min ennen laskua. Poika heräsi koneen ollessa jo tyhjä, täysin pirteänä. Paluulennolla Eemi nukahti nousun aikana ja heräsi hetki ennen koneen laskeutumista maahan. Menolennolla viihdytimme lennon aikana mm. leluilla, kirjalla sekä Ipadin erilaisilla vauvan & taaperon sovelluksilla.


Kööpenhaminassa Eemi oli erittäin kiltisti aina rattaissa, ja nukkui niissä mielellään päikkäritkin. Metromatkat ja bussikyydit lentokentältä hotellille ja takaisin sujuivat ilman ongelmia. Ravintoloissa pikkumies malttoi odottaa ruokaansa, ja viihtyi hyvin syöttötuolissa. Hotellin matkasänkyyn nukahtamisessa meni toki enemmän aikaa kuin kotisänkyyn nukahtamisessa, mutta ilman suurempia kiukutteluja selvittiin! Kokonaisuudessaan tuntui, että matkalla sujui jopa paremmin kuin arkena kotona tai perus kauppareissulla. Taisi olla kaikki niin ihmeellistä pienen taaperon silmin, että unohtui turhat kitinät ja pienet uhmat! 


Viikonlopun aikana tuli huomattua, että Kööpenhaminan tavaratalojen, kauppojen ja ravintoloiden lastenhoitohuoneet olivat todella huonoja ja epäsiistejä, tai että niitä ei ollut välttämättä ollenkaan. (Vain hoitotaso naisten wc:n puolella.) Siksi harmittaakin, että törmättiin tähän todelliseen helmeen vasta reissun viimeisenä päivänä! Aivan täydellinen lastenhoitohuone useammalla sohvalla (imettäjät hoi), omat wc tilat, mikro, leluja sekä kirjoja.. ja ihana rauha! Tämä löytyy siis Illum tavaratalon ylimmästä kerroksesta, heti hissin vierestä. Illumin ohi käveltiin kuitenkin useampi kerta reissun aikana, täällä oltais vaihdeltu vaippoja mielellään! Pistä mieleen, jos olet suuntaamassa Köpikseen pienen lapsen kanssa.

P.S. Käytiin tuon vintiön kanssa ensimmäistä kertaa parturissa tällä viikolla. Nyt on takajeejee poissa, ja Eemi näyttää niin isolta pojalta uuden hiustyylinsä kanssa! 

tiistai 26. tammikuuta 2016

POMPdeLUXin kevät

Instan ja Facebookin puolelle näitä viikonloppuna runsaasti jo päivittelinkin, mutta nyt myös tänne blogiin. Kuten tiedätte, viime viikonloppuna matkasimme perheen voimin Tanskaan. Itse vietin osan ajasta työn merkeissä, tutustuen uuteen SS16 kauden mallistoon, joka on kertakaikkisen ihana. Mieskin hotellihuoneessa naureskeli, että miten onnellinen ja huumassa voin olla kauniista mallistosta.. totesin, että eikös se ole juurikin loistavaa, että hullaannun työstäni. On huippua saada tehdä sellaista työtä, josta pitää. Nyt muutamat omat lempparikuvat tulevasta mallistosta, ja viikonlopusta POMPdeLUXin merkeissä. 


Poikien mallistossa ihastuin kettu- ja tiipiipaitoihin sekä käännettävään tikkitakkiin. Raikkaaseen vihreään väriin ja useisiin shortseihin. Tyttöjen mallistossa ihastutti myös käännettävä takki, tyllit (niinkuin aina), maximekot, haalea mintun sävy, musta ja ja ja.. lista on loputon! Mallisto on livenä niin kaunis ja kankaat todella laadukkaita! Suosittelen ehdottomasti vaatteiden näkemistä livenä joko Avoimissa tai Home Shopping tilaisuudessa. Kuukauden päästä näiden kimppuun täydessä tohinassa! 

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Valoa lastenhuoneeseen


Uuden vuoden tienoilla tilasin Eemin huoneeseen kauan himoitsemani lightboxin. En ollut näitä ennen huomannut suomalaisissa sisustuskaupoissa, ja Ruotsin postikulut kauhistuttivat. Joulun jälkeen törmäsin kuitenkin suomalaiseen Miniones nettikauppaan, jonka valikoimista löytyi A little lovely:n tuotteita. Kun myöhemmin bongasin vielä alekoodin kyseiseen kauppaan, oli tilaus pakko tehdä. Toimitus oli nopea, ja Instassa tämän jo esittelinkin boxin kotiuduttua. 

Lightbox toimii meillä Eemin huoneessa tunnelma/yövalona. Alkuun tämä oli turhan kirkas, mutta kun patterit olivat hieman ehtineet kulua, niin valosta tuli juuri sopiva yövaloksi. Veikkaan, että tästä tulee myös meillä mainio juhlien somiste! Eemin 2v syntymäpäivien suunnittelut ovat jo kovassa vauhdissa, kutsutkin odottavat jo valmiina. (I know, grazy party planner mutsi..) Vielä kun keksin juhlien teemaan sopivan tekstin tähän, niin lightbox löytää varmasti paikkansa tarjottavien keskeltä. 

Muita lightboxiin ihastuneita?  

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Talvipäivä luontopolulla

Tänään päätettiin tehdä jotain uutta ja erilaista perheen kesken. Aluksi meinattiin lähteä Turkuun Kupittaan seikkailupuistoon. Pian kuitenkin kuopattiin idea, sillä näin talvella se ei juurikaan eroa tavallisesta leikkipuistosta taaperolle. Muistin, että ennen Nauvon lauttaa on luonnonpuisto, jota on kovasti kehuttu. Puisto on varmasti erittäin kaunis kesällä, kun meri on auki ja luonto kauneimmillaan. Lisäksi reittiä piristää silloin lukuisat lampaat! Me nähtiin tällä kertaa kuitenkin jäätynyt meri, paljon lunta, ripaus aurinkoa ja hirmuisesti tammia! Kävely hangessa ja epätasaisessa maastossa oli alkuun raskaan tuntuista, mutta siihen tottui nopeasti. Jääräpäinen taapero ei kuitenkaan halunnut matkustaa pulkassa, vaan isänsä harteilla. Itse raahasin tyhjää pulkkaa perässäni..


Monilla tuntuu olevan kova kiire kesään. Itse nautin mielelläni vielä tovin tällaisista talvipäivistä. 

perjantai 15. tammikuuta 2016

Vuoden ensimmäinen matka


Oi että, ensi viikolla se vihdoin on edessä! POMPdeLUXin Kickoff nimittäin! Pari päivää ihanan lastenvaateharrastuksen parissa, tutustumista uuteen kevään mallistoon ja kollegoiden kanssa jutustelua. Postauksen kuvat ovat peräisin viime elokuulta, AW15 malliston koulutuksesta. Tuolloin ilma Kööpenhaminassa oli erittäin kuuma, ja aikataulu tiukka. En ehtinyt käymään keskustassa kuin Disneyllä, syömässä ja yhdessä ihanassa tanskalaisessa sisustuskaupassa, jonne takaisin pääsyä olen odottanut jo kuukausia. Tällä reissulla luvassa on rutkasti kylmempi sää, mutta aikaa enemmän kaupunkiin tutustumiselle (ja ostoksille)... Sneak peakit uudesta mallistosta ovat olleet omasta mielestäni aivan ihania, ja odotan innolla koko malliston näkemistä. Ennen matkaa luvassa on kuitenkin paljon kiireitä ja stressiä, joten pakkaaminen täytyy varmaankin aloittaa jo pian.. I'm so excited! 

Matkan aikana Instagram päivittyy varmasti usein, jos haluat kurkkia Furulundin ja mun menoa blogin ulkopuolella niin seuraa nimimerkkiä jannikah_ !