sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Mitä joululahjaksi taaperolle?

Joulun lähestyessä ovat sukulaiset alkaneet kysellä meidän pikkuisen joululahjatoiveita. Koska Eemi ei itse joulua ja lahjoja vielä hiffaa, saan nauttia lahjalistan suunnittelusta ihan yksin. Leluja tuntuu nyt jo olevan valtavat määrät, mutta niitä on myös kiva saada lahjaksi, jottei tarvitse itse ostaa leluja kovin usein. Ksylofoni olisi varmasti mieluinen soitin, jota Eemin olisi helppo itse soittaa. Erilaiset Duplosetit ovat enemmän kuin tervetulleita, samoin ihana Legon säilytyslaatikko niitä varten. Duplo ja legomäärien kasvaessa voi säilytysboxejakin ostaa sitten useamman ja ne saa näppärästi kasattua päällekkäin. 

Vaatteet ovat myös tervetulleita, ja lähipiiri taitaa aika hyvin olla jo kärryillä minkätyylisiä vaatteita meillä suositaan. Vaatteissa toivon kuitenkin aina seuraavaa kokoa kuin mitä Eemi sillä hetkellä käyttää. Näin eivät pääse jäämään heti pieneksi ja siten käyttämättä. Pyrin suosimaan paljon luomupuuvillasta valmistettuja vaatteita, sillä ne ovat ihanan pehmeitä ja kestävät hyvin pesukertoja. Lahjakortti mieluisaan vaatekauppaan on myös aina varma valinta! Haaveissa on ollut ostaa pikkuiset Converset kevääksi, ja talvella kovassa kulutuksessa ovat isoisovanhempien neulomat villasukat. 



Pienenä rakastin kirjoja ja erilaisia satuja, ja olen yrittänyt kasata Eemin komeroon mahdollisimman laajan valikoiman. Mukaan olisi kiva saada mahdollisimman monta klassikkoa, joista itse olen pienenä pitänyt. Eemi sai ristiäislahjaksi kirjan jossa on lukuja Astrid Lindgrenin saduista, mutta sen lisäksi olisi hienoa saada yksittäiset sadut kokonaisina hyllyyn. Omia lemppareita oli mm. Ronja Ryövärintytär, Veljeni Leijonamieli ja Eemeli. Ja satuhetkiä varten olen jo pitkään haaveillut kauniista Tiipii -majasta, jossa olisi kiva köllötellä ja lukea yhdessä satuja. Satuhetkien lisäksi tiipii olisi varmasti majaleikeissä ehdoton ykkönen. 

Olohuoneeseen tarvitsee jossakin kohtaa hankkia pikkuiselle oma "telkkarituoli" ja tuo Alice & Foxin olisi siihen tarkoitukseen aivan täydellinen. Minulla oli pienenä oma keinutuoli, josta tykkäsin kovin! Pussilakanaseteille taas on aina käyttöä. 

Mitä teidän taaperoiden joululahjalistoilta löytyy? 

* En hyödy linkkien klikkauksista mitenkään. Toimivat vain lähteinä postauksen kuville. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti