keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Hukkatila käyttöön

Viime viikolla meidän lasikuistin sivusta koki melkoisen muutoksen. Olen jo joskus aikaisemmin maininnutkin, että hassun mallinen kaistale olisi tarkoitus ottaa käyttöön. Aluksi suunnittelin paikalle kukkapenkkiä, mutta myöhemmin sainkin idean terassista. Meidän rappuset on kiveä ja pihan polku soraa, joten ajatus laattaterassista oli vahva. Oikeasti makeinta olisi ollut tehdä terassi liuskekivistä, mutta se ei meidän budjetille sopinut. Meillä kun remppaillaan ilman lainoja, sitä mukaa kun lompakko antaa periksi. Tähän remppaan on nyt mennyt noin 250 euroa, sisältäen hiekat, laatat, kalusteet, pehmusteet sekä somisteita.


Tältä paikka näytti siis projektin alussa. Tällä kertaa mä puhtaasti vain suunnittelin ja mies toteutti! Tosin tälläkin hetkellä mun oma työmaani makaa tuossa kuistin edustalla, kymmenisen lautaa odottaa maalausta.. 


Ja tällainen siitä sitten tuli! Vielä kun saisi vesisateen huuhtomaan nuo loput hiekat laattojen päältä pois. Ja tila suorastaan huutaa lisää kukkia! Kodin ykkösestä kävin hakemassa parit jutut, jotka näistä kuvista vielä puuttuu, mutta päivittelen myöhemmin lisää kuvia. Jos vaikka saataisiin taas auringon valokin kuvia piristämään. 

Ihanaa keskiviikkoa!

torstai 14. toukokuuta 2015

Loma Roomassa

Aikainen lintu madon nappaa.. vai miten se meni? Varasin joulukuussa meille hotellin Roomasta, ensi elokuulle. Löysin ihan täydellisen neljän tähden hotellin, ja vielä erittäin edulliseen hintaan. Matkustaessa majoitus on se asia, josta en tingi yhtään. Pitkän päivän päätteeksi haluan nukahtaa kunnon lakanoissa, ja aamulla herätessäni suunnata huolella valmistettuun aamiaispöytään. Sitäpaitsi, hotellissa tulee yövyttyä vain muutaman kerran vuodessa, sen kuuluu olla pientä luksusta arjen keskellä. Alunperin suunniteltiin matkaa toukokuulle, mutta monista erinäisistä syistä johtuen päädyttiin sittenkin elokuuhun. Tässä kuussa kun on tarpeeksi härdelliä jo muutenkin!

Tammikuussa ostin meille myös lennot, Finnairin tarjouken osuessa kohdalle. Nyt kun matkaan on enää muutama kuukausi, alkaa asia konkretisoitumaan. Me ihan oikeasti mennään reissuun, piiitkän tauon jälkeen! Matkaan lähdetään maanantaina, perillä ollaan jo aamupäivästä. Paluulento taas lähtee perjantai-illalla. Eemi jää isovanhempien hellään huomaan, Rooman kaltainen turistirysä olisi pienelle ihan liikaa. Meidän Pariisin matkasta on nyt yli puolitoista vuotta. Maaliskuussa -14 olisimme matkustaneet Thaimaaseen, ellei raskaustesti olisi näyttänyt kahta plussaa Pariisin matkan jälkeen. Onneksi näytti, Thaikkuihin matkataan joskus myöhemmin koko perheen voimin!

Pienenä historia- ja kontrollifriikkinä tykkään suunnitella matkani hyvin etukäteen, mikäli kohteessa on paljon nähtävää. Niinpä Rooman matkan suunnittelutkin on aloitettu hyvissä ajoin, ettei tule vastoinkäymisiä vastaan itse kohteessa. Pariisin matkaa ennen olin kirjoittanut kaikki mahdolliset tarvittavat tiedot itselleni ylös, jolloin kohteissa käynti sujui mutkattomasti. Olisin kuitenkin erittäin innokas kuulemaan kaikenlaisia vinkkejä Roomasta! Oli se sitten ravintolasuositus, vinkki kaupoista yms. Nyt sana on vapaa, kaikki neuvot ja kokemukset tervetulleita!

Kuva: Google
Tällainen matkan etukäteen hypettäminen on itselleni tärkeää. Rakastan matkustamista niin kovin, että tuleva reissu auttaa jaksamaan esim. silloin kun arki potkii päähän. Matkaa odotellessa on aika kaivaa Audrey Hepburn -boksi esiin ja katsoa pitkästä aikaa Roman holiday!

tiistai 12. toukokuuta 2015

Kutsukorttien askartelua


Eemin ensimmäisiä synttäreitä vietetään aivan pian. Hävettää myöntää, mutta aloitin juhlavalmistelut jo tammikuussa.. hups! Yksi innostunut party planner -äiti täällä hei. Valmistelut aloitin kutsukorttien tekemisellä. (Eemin ristiäiskutsutkin tein noin puoli vuotta ennen ristiäisiä.. aikainen lintu madon nappaa right?)


Nyt kun kutsujen pitäisi olla jo perillä, uskallan laittaa hieman kuvia tännekin. Tarvikkeet hain jälleen kerran Myllyn Inspiraatio nimisestä askartelukaupasta. Tällä kertaa askartelut sujui suht helposti, tulostin tosin lauloi useamman kerran, sitten hieman saksien kanssa leikkimistä ja liimapuikon kanssa sohimista.


Kutsukortin tekstiä pohdiskelin tovin, kunnens googlettamalla löytyi ihan kiva, simppeli teksti. Juhlat meillä järjestetään yhden päivän aikana, mutta kahdessa osassa. Oman lapsen synttärijuhlien järkkääminen on ihan huippua puuhaa! Silti olen tyytyväinen itseeni, että aloitin valmistelut ajoissa. Pääsee huomattavasti vähemmällä nyt juuri ennen juhlia. Ja ajoissa sanalla en tarkoita pelkästään kutsukorttien väkertämistä tammikuussa, itseasiassa mm. kakkutilauksen jätin viime vuoden puolella. Sain kuitenkin paljon kiitosta, siitä että olin ajoissa liikkeellä. Ai, miksi? Koska Eemi nyt on sattunut syntymään vuoden kiireisimpänä viikonloppuna mitä esim. kakkutilauksiin tulee.


Kutsukortista voi päätellä myös juhlien teemaa.. En millään malta odottaa itse juhlapäivää, niin kauniit syntymäpäivät täällä on tekeillä. Ja niin tietysti pitääkin, täyttäähän meidän pikkumuru jo yhden vuoden!

torstai 7. toukokuuta 2015

Kuistin uutuuksia


Kevään myötä lasikuistillekin on ilmestynyt uusia juttuja. Kerran iltalenkillä poikettiin Eemin kanssa Tokmannin kautta, ja mukaan lähti orvokkeja. Niitä löytyy nyt kuistilta neljästä eri ruukusta. Kovasti piristävät ilmettä, iso tykkäys!


Viime viikon kauppareissulta Prismasta ostin tämän pienen majakan. Yritetään haalia meidän sisustusmakuun sopivia meriaiheisia koriste-esineitä. Yksi koristelokki jäi hyllylle vielä huutamaan mun nimeä..

  
Meidän kotipihasta rantaan on ihan pikkuinen kävelymatka, ja meri pilkistääkin kuistin, olohuoneen ja meidän makuuhuoneemme ikkunoista. Ohi lipuvat purjeveneet on niin symppis näky!


Meidän purjevene taas on kuistilla säilössä, heh. Tämä löytyi pari päivää sitten Honkkarista vitosella. 



keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Kuvausvaatteet

Käsittämätöntä, mutta tuo meidän pikkuinen mies lähestyy vauhdilla vuoden ikää. Juhlat ovat olleet jo tovin suunnitteilla, ja nyt 1v kuvauspäivä häämöttää jo nurkan takana. Kävimme Eemin kanssa newborn -kuvauksissa pojan ollessa kahden viikon ikäinen. Kuvat ovat aivan mielettömän ihana muisto, ja ne otettiin Ulvilassa, Studio Foto Friitalassa. Vaikka Foto Friitalan Johanna onkin todella taitava ja ihana kuvaaja, halusin seuraavat kuvat otettavan eri studiossa. 

Tällä kertaa päädyimme varaamaan ajan Porista, Nelly Stenroosilta. Nellyn lapsikuvat ovat aivan ihania, ja kuvauspäivän varasin jo joulukuussa. Tänään kuvausaikaa varmisteltuani sain kuitenkin vastaukseksi, ettei päivä onnistukaan hänelle ystävän häiden vuoksi..? Mielestäni tästä olisi pitänyt meille ilmoittaa heti asian tultua ilmi. Itselleni jäi tästä todella huono maku suuhun, mutta onneksi asioilla on tapana järjestyä. Pienen kiukkupuuskan jälkeen sain hankittua meille aivan ihanan kuvaajan näinkin pienellä varoitusajalla. Eemin kuvat otetaan sittekin Turussa, ja kameran takana Katja Mulari. Katja on erikoistunut juuri vauvojen ja lasten kuvaamiseen, joten aivan ihanaa jälkeä varmasti luvassa! Nellyn kanssa suunnittelimme kuvauksia Yyteriin, mutta nyt kuvaajan vaihdon myötä kuvaukset päätyvät studioon.


Vaikka kuvaukset Yyteristä studioon vaihtuivatkin, ovat kuvausvaatteet kuitenkin merihenkiset. Ketään ei varmasti yllätä, että vaatteet ovat Newbien mallistosta, heh.. Nämä nähtyäni en kuitenkaan voinut olla ostamatta, aivan täydelliset vaatteet Eemin kuviin! Lisäksi nämä menevät näppärästi myös juhlissa. Ja merihenkiset vaatteet ja sisustustavarat ovat olleet aina lähellä sydäntäni, mutta täällä saaristossa asustaessa villitys on vain kasvanut!


Tarkoituksena ei siis ole yhdistää näitä, vaan tuon haalarin kanssa on valkoinen lyhythihainen body. Ja tuo seilorihaalari taas tuollaisenaan, söpöjen kenkien kera. Kuvauksiin on hyvä hankkia kaksi asua, siltä varalta, että toinen likaantuu. Hassua miten valtavilta nuo 80 cm vaatteet muuten tuntuvat, juurihan tuo meidän pikkuinen hukkui niihin 56 koon vaatteisiin! Niin nopeasti se aika vain kulkee, ja ihan kohta meidän vauvavuosi päättyy.. niisk!