maanantai 3. marraskuuta 2014

Puuvilla


Eilen taisi olla ehkä synkin ja masentavin keli pitkään aikaan. Eikä sää juuri muuksi muuttunut, vaikka hypättiin autoon ja hurautettiin Ulvilaan. Ja kun maisemat näyttää melkeinpä 140 km matkasta samalta kuin ylläolevassa kuvassa, toivoisi edes auringon paistavan.

Perillä Ulvilassa lepäiltiin tovi, kunnes suunnattiin sinne, missä aika moni satakuntalainen käväisi viime viikolla.


Tähän Porin Puuvillatehtaan historialliseen miljööseen avattiin viime torstaina kauppakeskus Puuvilla. Torstaista sunnuntaihin kauppakeskuksessa kävi yli 120 000 kävijää, mahtavaa Pori! Puuvilla on Suomen 11. suurin kauppakeskus. Näyttäisipä edes yksi Turun kauppakeskuksista näin upealta, tuo tehdasmiljöö on vaan niin kaunis. Ja nuo ikkunat...


Jumalattomasta väkimäärästä huolimatta kassat pelasivat mielestäni hyvin, ainakin niissä liikkeissä, joissa itse asioimme. Tosin hermothan tuolla meinasi pariin otteeseen mennä, en vain ikinä ole ymmärtänyt miksi ihmiset tukkivat kulkuväylät?! Otetaan esimerkiksi vaikkapa se, miten yksi perhe oli jäänyt palaveeraamaan rampin (liuskan?) yläpäähän, eikä meinannut väistyä millään. Teki melkein mieli puskea vaunujen kanssa läpi. Onneksi vaunuja lykkäsi sillä hetkellä oma isäni. Ruokapaikat olivat kyllä niin täyteen sullottuja ja pitkillä jonoilla varustettuja, ettei jääty odottelemaan. Katsotaan sitä Pannukakkutaloa sitten tammikuussa, kun kaikilla rafloilla on se hiljaisin kuukausi vuodesta menossa.


Eemi nukkui suurimman osan ajasta, ja sen minkä oli hereillä hän tuijotteli ilmapalloaan. Musta oli huippua, että meiltä tultiin kysymään halutaanko vaunuihin pallo kiinni. Niinkin pienestä jutusta tuli itselle hyvä mieli, ja Eemillekin, punainen kun on aika pop väri nykyisin.


Mitään sen kummempia ostoksia me ei tehty, lähinnä käytiin vanhempieni kanssa katsastamassa tuo Porin kuumin puheenaihe. Ja kaunishan se oli. Ennen Puuvillatehdas on ollut vain se vanha ja nätti rakennus joen toisella puolella. Se, jonka kattoa oma iskä oli joskus korjaamassa. Ai niin, ja opiskeleehan siellä yksi ystäväkin. Ja taisin mä joskus käydä siellä kartingiakin ajamassa? Nyt se on paikka, jossa varmasti käydään usein Ulvilassa vieraillessa. Jos ei muuten niin, vaikka siskon työvuoroa piristämässä.


Illalla lähdettiin vasta kahdeksan jälkeen ajelemaan takaisin kotiin päin. Pimeä, sateinen keli ja kauhea sumu, ei niin kivaa. Tulispa jo pakkaset ja lunta! Ja joku sukkula, jolla toi Pori - Turku väli sujahtais muutamassa minuutissa, kiitos!

2 kommenttia:

  1. Olin eilen Porissa, mutta lähdin niin aikasin! Ties, vaikka oisin nähnyt sut.. :D

    Tänään tuli radiossa, että Puuvillassa on käynyt tähän mennessä jo yli 150 000 kävijää! Anteeksi nyt vain, mutta ihmiset on hulluja. Perjantaiaamuna puoli kasilta Puuvillan oven takana oli jo väkeä.. :D

    Itse olen päättänyt jättää suosiolla Puuvillassa käynnin vasta ensi vuoteen. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tammikuussa alennusten jälkeen alkaa kaikkialla se "hiljainen" kausi, jolloin on ainakin hyvä mennä katsastamaan. :) Ja eiköhän toi Puuvillan hypetyskin tuosta ala jo pian tasaantumaan, avajaiset on kuitenkin aina avajaiset. :D Ja olihan siellä paljon hyviä tarjouksia, ei ihme, että porukkaa riitti! :)

      Poista