maanantai 29. syyskuuta 2014

Sisustusristeily


Eilinen päivä tuli vietettyä piknik-risteilyn merkeissä. Elokuussa bongasin tämän sisustusristeilyn mainoksen, ja päätettiin lähteä ystäväni Even kanssa mukaan. Hintaa risteilylle tuli 65 €, johon sisältyi matkan lisäksi päivän ohjelma, tuotekassi (melkoinen pettymys..), aamupala sekä buffet. Lähtö oli aamusella Turun satamasta, Viking Amorellalla ja paluu Gracella.


Molemmilla laivoilla ruuat ylittivät odotukseni. Noutopöydät notkuivat toinen toistaan herkullisempia ruokia. Tällä reissulla ei kaloreita siis laskettu!


Päivän ohjelma alkoi kymmeneltä Tomi Kouvolan sisustusvinkkien saattelemana. Mielestäni Tomin kaltaisia alan ammattilaisia olisi ollut mukava kuulla enemmänkin. Halukkaat pääsivät kyselemään sisustusvinkkejä (oman kodin kuvien kera) Tomilta sisustusklinikalla.


Koulussa olen aina rakastanut muistiinpanojen tekemistä.. Koska koulut on mun osaltani nyt käyty, niin pitihän sitä skriivailla jotain ylös Tomin luennolta.


Tomin lisäksi pidin kovasti Elinan luennosta. Jo muutaman vuoden olen säännöllisesti rampannut Ruskolla Loviisan aitassa, jossa Elina toimii sisustussuunnittelijana. Aitta on ehdottomasti Turun alueen paras sisustuskauppa, ja Kuivuri -myymälä on koukuttanut mut täysin.. Riviera Maisonia eksyy meille aika ajoin pienten sisustusesineiden muodossa. Huonekaluista voin äippälomarahoilla vain haaveilla.


Elina kertoi sisustamisen punaisesta langasta, mm. kuosien ja värien yhdistelemisestä.


Kahden jälkeen Maarianhaminassa sanottiin heipat Amorellalle, ja jatkettiin Gracella takaisin Turkuun päin.


Tämä oli ensimmäinen kertani tällä "uudella" laivalla, ja olihan se yhtä upea kuin mitä on puhuttu.


Kun reissun ensimmäiset kuusi tuntia oli vietetty sisällä, houkutteli raikas ilma kovasti. Niinpä jäätiin toviksi kannelle nauttimaan auringosta ja lämpimästä säästä.


Kalkkilaivan kapteenit tässä hola!


Sisälle mentyämme istuttiinkin buffetissa seuraavat kaksi tuntia. Syötiin, levättiin, syötiin, levättiin... Ai niin, ja jonotettiin! Huoh. Porukkaa oli niin hitosti, enkä kyllä ihmettele. Olihan kattaus aivan mahtava. Tuon buffetin jälkeen en maksaisi Siljan buffetista enää senttiäkään.


Syömisen jälkeen käväistiin tax free ostoksilla ja pelailtiin korttia kahvilassa. Gracella ei enää ollut muuta ohjelmaa kuin desingn kierros, jossa tutustuttiin laivan sisustukseen. Päätettiin kuitenkin suosiolla skipata se, jalat särkivät ja porukkaa oli niin paljon, ettei tehnyt mieli puskea ihmismassan läpi.


Pian oltiinkin takaisin Turun satamassa. Laivalla mua eniten ahdistaa aina se laivasta poistuminen. Tällä kertaa se sujui kuitenkin suht kivuttomasti!

Risteily oli kaikinpuolin mukava (kiitos mahti seuran, pus!), mutta ohjelmassa olisi ollut parannettavaa. Omasta mielestäni Tomin ja Elinan luennot olivat ainoat mielenkiintoiset, ja he olivat ehdottomasti myös parhaimmat ja luontevimmat esiintyjät. (Toki myönnetään, että skipattiin pari esitystä..) Risteily on kuulemma suunnitteilla myös ensi vuodelle. Jos ohjelma on mielenkiintoisempi, niin ehkäpä tätä voisi vuoden päästä kokeilla uudestaan.

Nyt alkaa silmät lurpsumaan, joten aika toivotella kauniita unia! ♥

2 kommenttia:

  1. Mä taas olen kuullut vain negatiivista palautetta tuosta Gracesta. Tosin en ota itse asiaan mitään kantaa, koska en ole käynyt sillä paatilla..

    Ihanaa käsialaa sulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, mielipiteitä on maailma pullollaan. :) Itse kyllä ihastuin monessa mielessä! Ja se ettei laivalla myydä alkoholia menomatkalla tax freestä, on varmasti iso tekijä siinä, että laiva on edelleen kuin uusi tiloiltaan. :)

      Poista