maanantai 29. syyskuuta 2014

Sisustusristeily


Eilinen päivä tuli vietettyä piknik-risteilyn merkeissä. Elokuussa bongasin tämän sisustusristeilyn mainoksen, ja päätettiin lähteä ystäväni Even kanssa mukaan. Hintaa risteilylle tuli 65 €, johon sisältyi matkan lisäksi päivän ohjelma, tuotekassi (melkoinen pettymys..), aamupala sekä buffet. Lähtö oli aamusella Turun satamasta, Viking Amorellalla ja paluu Gracella.


Molemmilla laivoilla ruuat ylittivät odotukseni. Noutopöydät notkuivat toinen toistaan herkullisempia ruokia. Tällä reissulla ei kaloreita siis laskettu!


Päivän ohjelma alkoi kymmeneltä Tomi Kouvolan sisustusvinkkien saattelemana. Mielestäni Tomin kaltaisia alan ammattilaisia olisi ollut mukava kuulla enemmänkin. Halukkaat pääsivät kyselemään sisustusvinkkejä (oman kodin kuvien kera) Tomilta sisustusklinikalla.


Koulussa olen aina rakastanut muistiinpanojen tekemistä.. Koska koulut on mun osaltani nyt käyty, niin pitihän sitä skriivailla jotain ylös Tomin luennolta.


Tomin lisäksi pidin kovasti Elinan luennosta. Jo muutaman vuoden olen säännöllisesti rampannut Ruskolla Loviisan aitassa, jossa Elina toimii sisustussuunnittelijana. Aitta on ehdottomasti Turun alueen paras sisustuskauppa, ja Kuivuri -myymälä on koukuttanut mut täysin.. Riviera Maisonia eksyy meille aika ajoin pienten sisustusesineiden muodossa. Huonekaluista voin äippälomarahoilla vain haaveilla.


Elina kertoi sisustamisen punaisesta langasta, mm. kuosien ja värien yhdistelemisestä.


Kahden jälkeen Maarianhaminassa sanottiin heipat Amorellalle, ja jatkettiin Gracella takaisin Turkuun päin.


Tämä oli ensimmäinen kertani tällä "uudella" laivalla, ja olihan se yhtä upea kuin mitä on puhuttu.


Kun reissun ensimmäiset kuusi tuntia oli vietetty sisällä, houkutteli raikas ilma kovasti. Niinpä jäätiin toviksi kannelle nauttimaan auringosta ja lämpimästä säästä.


Kalkkilaivan kapteenit tässä hola!


Sisälle mentyämme istuttiinkin buffetissa seuraavat kaksi tuntia. Syötiin, levättiin, syötiin, levättiin... Ai niin, ja jonotettiin! Huoh. Porukkaa oli niin hitosti, enkä kyllä ihmettele. Olihan kattaus aivan mahtava. Tuon buffetin jälkeen en maksaisi Siljan buffetista enää senttiäkään.


Syömisen jälkeen käväistiin tax free ostoksilla ja pelailtiin korttia kahvilassa. Gracella ei enää ollut muuta ohjelmaa kuin desingn kierros, jossa tutustuttiin laivan sisustukseen. Päätettiin kuitenkin suosiolla skipata se, jalat särkivät ja porukkaa oli niin paljon, ettei tehnyt mieli puskea ihmismassan läpi.


Pian oltiinkin takaisin Turun satamassa. Laivalla mua eniten ahdistaa aina se laivasta poistuminen. Tällä kertaa se sujui kuitenkin suht kivuttomasti!

Risteily oli kaikinpuolin mukava (kiitos mahti seuran, pus!), mutta ohjelmassa olisi ollut parannettavaa. Omasta mielestäni Tomin ja Elinan luennot olivat ainoat mielenkiintoiset, ja he olivat ehdottomasti myös parhaimmat ja luontevimmat esiintyjät. (Toki myönnetään, että skipattiin pari esitystä..) Risteily on kuulemma suunnitteilla myös ensi vuodelle. Jos ohjelma on mielenkiintoisempi, niin ehkäpä tätä voisi vuoden päästä kokeilla uudestaan.

Nyt alkaa silmät lurpsumaan, joten aika toivotella kauniita unia! ♥

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Tax free shopping

Tänään aamulla lähdettiin ystäväni Even kanssa sisustusristeilylle Turusta. Tuosta retkestä kerron varmaankin huomenissa postauksen muodossa enemmän, mutta ajattelin tulla pikaiseen esittelemään pienet ostokseni laivalta.


Juuri pari päivää sitten tuolle miekkoselle päivittelin, että kaikki mun hajuvedet alkaa olemaan lopussa. Ongelma korjaantui (tilapäisesti) tänään, kun ostoskoriini nappasin parit Victoria's secretin tuotteet. Hinnalla näitä suloisia tuoksuja ei ainakaan oltu pilattu, nämä kaksi kun maksoivat yhteensä alle 25 €. Siskoni ovat kovasti kehuneet näitä body mist tuoksuja, joten pakkohan oli itsekin päästä kokeilemaan. Valinnan vaikeus meinasi koitua kohtalokseni, mutta lopulta löysin suosikkini.


Ja enhän mä voinut laivalta lähteä tuomatta mun pienokaiselle jotakin. Valikoimat eivät olleet hääppöset, mutta eiköhän Haisulista muodostu oiva kaveri, kunhan vain pojalle tulee hieman ikää lisää. Uskon vakaasti, että Eemistä tulee yhtä kova muumien fanittaja kuin äidistään, heh.

Karkkien hinnat olivat niin tähtitieteelliset, etten viitsinyt ostaa kuin yhden ainoan purnukan. (Sellaisen jota maista en saa..) Siis oikeasti, osa niistä karkeista oli kalliimpia kuin meidän lähikaupassa? Risteilyn a ja o, olivat kuitenkin huippu ruoka ja ihana seura. Mutta palaillaan niihin huomenissa, nyt puikkojen kimppuun, unia!

lauantai 27. syyskuuta 2014

Hetki ennen myrskyä


Eilen illalla kauppareissulta kotiin palattuamme syöksyin salamana ulos. Parina iltana peräkkäin olen tarttunut innoissani haravan varteen ja siistinyt pihaa. Ilma on ollut miellyttävä, ei liian kylmä tai lämmin, ja mereltä tuoksuva tuuli piristänyt sopivasti. Ihan loputon suohan tämä haravoiminen on, puita kun meillä on pihalla triljoona ja puskat siihen päälle. Kuitenkin vähän kerrallaan tehtynä se on erittäin miellyttävää puuhaa.


Ilmassa oli selvästi pientä myrskyn tuntua. Taivas oli synkkä ja tuuli kovin. Silti uhmasin säätä haravani kanssa hämärän tuloon saakka.


Työnjohtajatkin olivat paikalla. Työn jälki taisi olla ihan hyvää, kun ei pahemmin murinoita kuulunut.


Pihan siistimisen lomassa käväisin nopeasti myös kotisillalla nappaamassa parit kuvat.


Ja vain tunti näiden kuvien ottamisen jälkeen saapui pieni myrsky, aivan niin kuin olin aavistellut. Samalla hetkellä mieleeni muistui eräs Muumipapan tunnettu lausahdus, "Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu".

Ihana aamu


Kuten useimpina aamuina, niin tänäänkin, heräsin Eemin nauruun. Kun on yhdessä naureskeltu, hassuteltu ja syöty, on melko nopeasti pojan ensimmäisten päiväunien aika. Mitä äiti sitten tekee pojan nukkuessa? Useimpina päivinä juoksee kuin aropupu, pyykäten, siivoten, imuroiden... Tänään kuitenkin päätin siemailla aamukahvini rauhassa. Kävin nuuskimassa syysilmaa ulkona ja nautiskelin auringosta. Sisälle tullessani muisitin eilisen ostokseni ja hyökkäsin innoissani sen kimppuun. Ai minkä? No lankakerän ja puikkojen tietysti!


Viimeiset kaksi syksyä olen kuluttanut ahkerasti kutoen. Minä, joka en koskaan koulussa osannut kutoa yhtään mitään. Tiedä sitten mistä se innostus tähänkin touhuun lähti, mutta ilmojen kylmetessä ja iltojen hämärtyessä on ihanaa istua sohvalle puikkojen kera. Kahtena viime vuonna olen tehnyt villasukkia ja kaulahuiveja, mutta nyt työstän Eemille torkkupeittoa. Ohjeen nappasin tämän lankakerän käärön sisäpuolelta.


Ohjehan on maailman helpoin, ja sekös tämmöiselle "aloittelevalle" kutojalle sopii.. (Aloitussilmukan tekemisessäkin sujahti eilen varmaan 5 minuuttia ennen kuin muistin miten se tehdään...) Jälkikään ei aina ole sitä maailman siisteintä ja kauneinta, mutta pääasia on, että tykkään itse puuhastella ja kuluttaa aikaani näin. Lankakorissa onkin useampi kerä vielä odottamassa, että mitäs niistä keksisin. Tähän lankaan ihastuin sen pehmeyden vuoksi, lanka on 100% nyppyyntymätöntä akryylia. Ja mikä parasta, langan ostaessa tein samalla hieman hyvääkin, kerän hinnasta kun lahjoitetaan 80 senttiä Uuden Lastensairaalan -keräykseen.

Jos sulla on jotain vinkkejä, helppoja ohjeita, mitä vauvalle voisi kutoa niin kehiin vaan!

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Edulliset pallovalot


Mun ostoslistallani on jo pitkään keikkunut yksi juttu.. nimittäin ne kuuluisat pallovalot! Nykyään jo lähes jokaisesta kodista löytyy Happy lightsit tai vastaavat. Itsekin olen jo parisen kertaa hypistellyt pakettia erilaisissa sisustuskaupoissa, mutta jostain syystä se lähes 40€ hinta on kuitenkin saanut mut palauttamaan paketin takaisin hyllylle. Kunnes äitini vinkkasi mulle löytäneensä nämä pilkkahintaan... Tokmannilta!


Nämä valot toimivat pattereilla ja palloja on ketjussa vain kahdeksan. Kuitenkin 9,90€ hinta ei päätä huimannut, joten kipaistiin eilen iltalenkillä Tokmannin kautta. Eihän tuo mies alkuunkaan tätäkään hankintaa tahtonut ymmärtää, mutta jälleen kerran totesi päähänpistoni olevan hyvä lisäys kotiimme.


Nämä löysivät paikkansa olkkarista. Tarkoitus olisi kuitenkin tilata Ebaysta sinisen sävyiset pallot makkariin ja vihreät kellarin vierashuone/telkkaritilaan. Eiväthän nämä laadultaan niitä alkuperäisiä vastaa (tuskin ne Ebaynkaan), mutta ulkonäöllisesti ovat yhtä ihanan näköiset.


Nämä sopivat näihin pimeisiin syysiltoihin kuin nenä päähän. Värejä (ainakaan meidän Tokmannilla) ei ollut kuin tämä harmaa valkoinen yhdistelmä. Onneksi se oli kuitenkin juuri oikea meidän olohuoneeseen.


Muita pallovaloihin hurahtaneita?

tiistai 23. syyskuuta 2014

Kurkkaus olohuoneeseen

Blogissa on ollut hieman hiljaisempaa ja syystä! Meillä remppailtiin ja sisusteltiin viime viikolla ahkerasti olohuoneen puolella. Vieläkään ei olla ihan täysin valmiita, mutta melkein! Aikaisemmin olen postannut olkkarista, kun remontti oli vielä pahasti vaiheessa. Voit kurkata aikaisemman postauksen tästä.


Tästä pääsi vielä kesäkuussa meidän keittiöön. Keittiörempan myötä laitettiin tämä oviaukko kuitenkin umpeen. Rakastan kuitenkin näitä meidän ovenkarmeja ja mies keksi miten ne voitaisiin fiksusti säilyttää. Tästä meidän uniikista valokuvahyllystä tuli kerrassaan upea!


Tuunailtiin keväällä vanhasta Singeristä meille pöytä. Tää oli ollut mun pitkäaikainen haave, ja upeahan siitä tuli. Pöytälevyn maalasin (ylläri) puuvahalla.


Olkkarissa on kaksi vanhaa kaappia/komeroa, joiden ovet odottavat vielä maalaamista. Lisäksi on vielä sähkötöitä hieman tekemättä.


Lattia kaipaa maalia kohdasta, jossa oli ennen kipinäpelti. Olkkarissa oli pieni takka, joka valitettavasti oli rikki sisältä. Seinän toisella puolella on kuitenkin keittiön puuhella, joten ei tämäkään kerros ilman tulipesää jäänyt. Itseäni kovasti häiritsee tuo antenni, joka toivottavasti lähitulevaisuudessa katoaa näkökentästä. (Kun antenni saadaan asennettua katolle.)


Muuriseinä maalataan harmaalla (tummempi harmaa olkkarin tapetista) ja puuseinän ja muurin raja piiloitetaan listalla.


Sisustamisen osalta huoneesta puuttuu vielä kattolamput (tänään tilattu) sekä lelukori Eemin leluille ja muille tavaroille. Kuitenkin ollaan tämänkin huoneen kanssa jo lähes valmiita, enkä voisi olla tyytyväisempi.

Mitäs pidätte?

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Isoja askelia..


...pienelle miehelle.


Me suunnataan nyt ensimmäistä kertaa muskariin! Hassua miten mua jännittää ja miten innoissani mä olen. Yhteinen harrastus, kerran viikossa ja ensi kevään loppuun asti. Toivon kovasti, että Eemi tykästyy. Musiikkiopistolle suunnataan koko perheen voimin, isi kun lomailee ja pääsee meidän mukaamme ensimmäiset neljä kertaa.

Mitä harrastuksia te lukijat olette vauvojen/taaperoiden kanssa kokeilleet?

Muskarikokemuksia jaettavaksi?

tiistai 16. syyskuuta 2014

Iltalenkin tunnelmaa

 
Näissä maisemissa lenkkeilee iltaisin mielellään. Meri on iltaisin tyyni, ja ilmassa tuoksuu syksy. Lenkkireittini on moninpuolin ihana, on metsää, merta, hiekkatietä ja mäkiä. Kaikenlisäksi koiria tulee vastaan todella harvoin, joten meidänkin vuffet saavat olla rauhallisin mielin.